Tässä ekassa osassa kerron nyt miten jalkani kipsiin 'sain' :
Järjestin ihan vain kaveripohjalta Pääsiäiseksi koulutustapahtuman. Kouluttajaksi FB höpöttelyn jälkeen tarjoutui tulemaan Ari Ruusunen Kouvolasta. Puhe oli alunalkaen vain minulle ja Luckylle, ja pienelle porukalle käsittäen korkeintaan 8 koirakkoa. Ariin olin tutustunut 2v sitten meidän ensimmäisessä Juhannus Nomessa http://kvarnhallinlucky.blogspot.fi/2013/06/nome-juhannus-laukaalla.html . Kuinka ollakaan Petri Paavolakin (ex SNJ pj) alkoi ihan muuten vain kysymään kuulumisia ja kerroin tulevasta Pääsiäisestä, ja hän tarjoutui myös tulemaan kouluttamaan ja kyläilemään Ystävien luona =) Aivan mahtavaa! Siis hommahan sitten kasvoi aika isoksi tapahtumaksi, josta kerron täällä jossain vaiheessa enemmän.
Tuona Pitkänäperjantaina tuli tuolla pelloilla juoksenneltua, ojissa kiivettyä ja hypittyä, metsikössä
juostua jne..eli kaikkee sitä mitä nyt nome-wt treeneissä tehdään. Siinä meni kokonainen päivä ja kaikki luut oli kasassa...
Tultiin kotiin jossa Kepo aloitti saunan lämmittämisen ja minä ruoan laiton. Illallisen jälkeen saunan lämmetessä päätettiin Reijan ja hänen koiransa kanssa mennä pikaiselle 15min iltalenkille (klo 20.30). Lenkille jonka olen tehnyt satoja kertoja tutussa maastossa, jossa tunnen kaikki polut, mutkat, oksat puut, aivan kaiken vaikka silmät kiinni...Päästin Luckyn irti ja horjahdin traktorin urassa samalla kääntyen vasemmalle (?) ja kaatua tömähdin...hetki siinä ja yritin nousta ylös. Ihmeellisesti oli se vasen jalka siinä, enkä päässyt ylös. Niin ihmeellisesti, että jalkaterä sojottikin 45 astetta sivulleppäin. Huusin Reijalle, että tulee kattomaan miten mun jalka oli ja hänkin ehti todeta, että ihan oudosti. Samantein väänsin jalkani suoraksi (vaistomainen reaktio...rutisi vain...), ja aattelin lähteä siitä sitten taas ylös. Ei ...ei vaan onnistunukkaan! Kipua ei siinä vaiheessa vielä tuntunu. Soitin lääkäri muksulleni, aivan kuin ajatellakseni että antaisi jonkun hyvän konstin tukea nilkka, että pääsisimme jatkamaan...Juuei...Muksuni ainoat sanat oli: Soita 112 ja ambulanssi paikalle! Soitin, ja vasta siinä tajusin, et nyt ei olekaan ihan normi juttu tämä...
Alkoi kivut...Kepo ja Ari tulivat metsään (joo The Pikkumetsään Paakarin päiväkodin takana, jossa tuon polun pituus on max100m)
Kesti 50min soitosta 112, ennenkuin ambulanssi tuli. Siellä pimeässä istuin ja alkoi tärisyttään ja kivut koveni...olin pyörtyä...Ambulanssi henkilökunta tulivat kuin jossain jännityssarjassa taskulamput vilkkuen ja Kepo heilutteli kännykällä valoa merkiksi heille. Minut pussitettiin ja laitettiin paareille. Sitten tulikin tenkkapoo...eivät jaksaisi neljästään kantaa minua ambulanssiin...tilattiin vielä palomiehiäkin paikalle. Pelkäsin ihan hirveesti kun kantoivat minua, että kompuroisivat juurakoihin tai ojiin...Lupasin laihduttaakin matkan varrella, sillä niin kovilla olivat kantajat! Katselin puiden latvoja pimenevää taivasta vasten ja sanoinkinkin (Kepo kertoi minun sanoneen, en muistanut enään itse), että näempä ensimmäistä kertaa näiden puiden latvat jotka niin tuttuja ovat =)
Päivystyspolilla ennen röntgeniä
Sairaalassa toivoin röntgeniin asti, että pelkät nivelsiteet olis mennyt...Vaan röntgenhoitaja kuvan ottamisen jälkeen sanoi, että 'Huonolta näyttää, pahimmalla mahdollisella tavalla ainakin kolmesta kohtaa on nilkka poikki!' ...just...
Nilkka ennen leikkausta...
Jalkani leikattiin seuraavana aamuna. Selkäydinpuudutuksella, joten olin hereillä (siistiä!) ja sain monitorin kautta nähdä leikauksen eri vaiheita röntgen kuvina. Yhdessä vaiheessa näin pitkän ruuvin, ja aattelin et aikamoista =D Ruuvi olikin poistettu seuraavassa kuvassa, mutta titaani'harava' näkyi. Sainkin kuulla, että ruuvi olikin halkaissu lisää ja jouduttiin rakentamaan metallilanka 'hässäkkä' luunpään ympärille... Ortopedi sanoi, että oli hyvä kun olin itse suoristanut jalkani, sillä se vähensi turvotusta ja muutenkin.
.JPG)
Kuva kipsin kanssa otettuna
Kepo vierailulla <3, yhtään ei naurata...
Pääsiäisenä sairalaas oli hyvää ruokaa =)
Jep jep! Ja sitten oppia kävelemään...tai siis hyppimään. Ja se ei nyt ihan helppoa ole, sillä ns. 'terveestä' jalastakin on nivelsiteet räpsähtäny ja siinä on pidettävä 6viikkoa nilkkatuet. Kuvattiin sekin, ja onneksi ei ollut luita murtunu...
Ja minä kun en ihan pikkulikka ole, niin voi nilkka parkaa!!! Valtava edistys sairaalassa oli 10m siirtymä semmoisella hässäkällä jossa pyörät alla ja sai seisten tukea! Mikä RIEMU lähteä omin nokkinensa sairaalan käytävälle! Joo...se riemu loppuikin sitten kun piti palata takaisinpäin...hiki vaan virtas, ja olin kuin maratoonin suorittanu päästessäni vuoteeseen...
Eli lauantaina leikkaus, ma ja ti liikkumaan opettelua...
Yöt sairaalassa oli senverta levottomia (käytävillä oli aikamoinen meteli, sillä siellä oli dementia potilaita ja hoitajat oli kovilla...), että halusin kyllä kotiin. Hotel Californiaksi tuota paikkaa nimitinkin... itse piikitettynä kovissa lääkkeissä ja kovat 'bileet' käytävillä...ekana yönä jopa pelkäsinkin, kun en tiennyt mistä oli kysymys...mietin missä hätänappula ja puhelin jos tarvii soittaa apua...ovi kun oli käytävään lukitsematon...
(ja nyt vasta se itku tuli...kun kuuntelin tämän...)
.JPG)
Ja näillä kotiin!
Eivät meinanneet lainata rullatuolia, mutta kun kerroin olevani yksin suurimmaksi
osaksi viikkoja, sain tuon...
Ja vihdoinkin RAKKAAN LUCKYN LUO!
.JPG)
Olin kuvitellut hyppiväni yläkertaan kyynärsauvoilla...vaan ei. Tuon nivelsidevammaisen nilkan tukeen en minä, eikä varsinkaan Kepo luottanut. Minulle 'rakennettiin' sairastupa alakertaan Pelisaliin.
Alkoi rakkailta koiraharrastajilta ja Ystäviltä tulla viestejä avunantoon <3 Suurin huolenihan on Luckyn ulkoilutus!!! Kyllä tässä ite jotenkuten pärjää, mutta Lucky ei...Perustin Ystäväni neuvosta Facebookkiin salaisen Luckyn hoito ryhmän, jossa voivat kaikki keskustella ja sopia ulkoilutuksesta.
Vielä on Kepo ollut kotikunnassa töissä, ja tullut aina illaksi kotiin, mutta jo ens viikko on Ahvenanmaan keikka hällä, joten ympäripyöreitä vuorokausia yksin täällä mietin..No...aina on selvitty! Tarjoutuihan jopa yksi huippukouluttaja ottamaan Luckyn koko saikun ajaksi, mutta sitä en halunnut.
Uskon, että tämä saikku opettaa minua (nimenomaan MINUA) ja Luckya toimimaan yhteistyössä pienemmissä ympyröissä. Ja jo nyt olemme tehneetkin pikkujuttuja jotka ovatkin olleet haasteelllisia Luckylle, ja mulle =D
Näistä päivistä ja selviämisistä tulen tänne päiväkirjaan nyt kirjoittelemaan...
No comments:
Post a Comment