Monday, June 8, 2015

Ensimmäinen koestartti 2015 Kummitädin ohjaamana

Tätä AVO koestarttia harkittiin The Kummitädin kanssa hartaasti,  ja pitkään.

Kysyin varovaisesti Kummitädiltä, voisko ajatella/haluta startata Luckyn kanssa nome b kokeessa
Närpiössä.  Periaatehan on minulla ollut, ettei kukaan muu saa Luckyn kanssa tehdä lajitreenejä (tai muutakaan) kuin minä. Mutta periaatteet on tehty rikottaviksi kun on 'hätä',  ja nyt oli hätä kun jalkani katkaisin Pitkänä perjantaina, ja tiedossa olisi ollut Luckyllle todella tylsä ja pitkä katkos rakastamassaan hommassa, eli nomessa. Kun tämmöinen onnettomuus sattui just näinkin pahaan aikaan! Pahin aika jos ajattelee nomea! Oli pakko nöyrtyä, ja antaa periksi omissa periaatteissaan...Onhan The kummitädillä ollut Käyttövalio uroslabbis ja toisen uroslabbiksen saanut VOI luokkaan, eli tiesin että kyllähän hän  osaa...

Lucky: 'Mitä tehtäis Mamma ja kipsijalka?'

Olin ikionnellinen Kummitädin muutaman yön mietittyään asiaa ja keskustelleen myös perheensä kanssa asiasta (sillä tämä vie koko perheeltä aikaa ja järjestelyä), että lupautui viedä Luckyn kokeeseen! Samalla alkoi jo minua asia vaivaamaankin, sillä Kummitäti kun jotain lupaa tehdä, tekee hän asiat aina 100%, mitään fuskaamatta. Tämähän on täysin ylimääräinen asia! Kummitäti oli myöskin hankkinut itselleen keväällä uuden käyttölinjaisen labbisurospennun, ja sekin vaatii omansa!

Treeniviikot

En nyt tarkalleen muista viikkoja jotka Kummitäti ja Lucky treenas, mutta useamman kuiteski. Tosiasia on, että olisi tietenkin pitänyt treenata huomattavasti pidempi aika, jotta Kumitäti olisi saanut tutustua Luckyyn ja sen tekemiin asioihin rauhassa ajan kanssa. Lucky kun on oma voimakas persoonansa ja sillä on niitä puutteita, joita pitäisi rauhassa pilkkomalla treenit treenata. Monesti Luckysta voi saada sellaisen kuvan, että se on helppo, vaan asia ei näin ole. Se on olevinaan pehmeä, mutta samalla siitä löytyy se urosmainen kova puoli  että 'Kyllä minä itte tämän selvitän, huuda sinä vain sielä'. Eli yhteistyö on minusta se suurin asia ja sen rakentaminen vaatii aikaa. Kummitäti teki kaiken minkä tuossa ajassa pystyi...

Hyvin mennyt treeni Kummitädin kans =)


Kummitäti haki Luckya treenaamaan n.2 iltaa viikossa, ja jopa 3 kertaa. Joitakin meidän pihassa tapahtuvia treenejä pääsin katsomaan pyörätuolista ikkunasta. Viimeistä edellisen viikon aikana ei hän ehtinyt sillä hänellä oli oman lapsen valmistujaisjuhlien järjestäminen. Koeviikolla kävivät he kahta iltaa lukuunottamatta joka ilta aina koepäivään saakka. Keskusteltiin kyllä, että olis saattanut olla Luckyn hyvä asustaakin Kummin luona, mutta siihen en minä pystynyt...Olin siinä typerän itsekäs, sillä olisin joutunut olemaan ypöyksin, Kepo kun on reissussa kaikki arkipäivät.

Ikkunasta otettu kuva

Viikkoa ennen koetta Luckyn tassun yhdestä anturasta irtosi lenkillä pieni pala, ja jo mietittiin että miten se tulee parantumaan kokeeseen mennessä...Se ei kuitenkaan ollut niin paha, että olisi ontunut jatkuvasti. Paraneminen eteni hyvin ja treenejäkään ei tarvinnut lopettaa. Vesityöskentelyn jälkeen ontui hieman, mutta jo seuraavana päivänä oli ihan normaalia kävelyä.

Kummitäti käytti dameja toiseksi viimeiseen treeniin ja sitten oli käytössä linnut. Lintuja oli toki ollut yhdistyksen yhteistreeneissäkin. Toiseksi viimeisimpään treeniin pääsin minäkin mukaan, sillä menimme pellon reunaan jossa minä pystyin seisoskelemaan kyynärsauvoilla katsomassa. Metsään ei minulla vielä ole lupaa mennä.


Treenit näytti menevän hyvin! Oli valtavan erikoinen fiilis katsella, kuinka TOINEN ohjaaja treenas Luckya! Ja miten jännää, kun Kummitäti otti Luckyn autosta dameineen, niin Lucky ei edes NÄHNYT MINUA =D Mammaa ei kertakaikkiaan ollut olemassa!!! Ihan huvittava tunne! Minä kun olen aina muuten ollut YKKÖNEN =D Niin ja vielä se, että Lucky tuntui kuuntelevan Kummitätiä tarkemmin ja nopeammin kuin minua! Pysäytykset meni todella hyvin! Ja tottelevainen oli ku mikäkin. Seuraaminen tosin oli samanmoista kuin minunkin kanssa, eli että Lucky ei malta kulkea rauhassa vierellä, vaan haluaa enemmän nopeampaa ja hetihetiHETI nyt jotain tapahtuvaksi.  Aika ärsyttävää...tuota kun on hinkattu ja hinkattu koko Luckyn elämän =/
Luovutukset oli loistavia. Palautusvauhti yhtä nopeaa kuin lähtövauhtikin. Yhteistyö näytti  oikein mukavalta =) ja ajattelin, että palkitaan ainakin tämä koirakko...

Koepäivä 6.6.2015

Startti oli iltapäiväryhmässä ja viimeisenä nro:lla 15.  Kävi mielessä, että jaa-a...Lucky kuulee koko päivän pauketta autossa ja kuumuu...
Kepo oli lähtenyt koepaikalle AVO kokeeseen soutumieheksi jo aikaisin aamulla. Kummitäti ja hänen miehensä ja pikkulabukkapoika mukanaan hakivat Luckyn ja minut klo 10 jälkeen. Lucky vaikutti kaikenkaikkiaan ihan rauhalliselta. Olin luvannut, että jos pääsen mukaan, niin visusti pysyn autossa enkä mene koepaikalle...heh...jo kun nousin autosta aloin heti katsella mistä kohtaa pääsisin ojan yli. Ja niin kepittelin hitaasti yhden tutun harrastajan avustamana koepaikalle. Matkaa oli ehkä noin 30m. Eräs koetoimitsija toi minulle heti tuolinkin =)  Mikä palvelu!

Mun näkymäni koepaikalle


Koe:
Tuuli oli todella kova ja Kepolla oli kova työ soudella ristiin rastiin tehtävien välissä. Itse ajattelin, ettei aallot ja tuuli vaikuta Luckyyn mitenkään, sillä olenhan aina kun on tuullut niin vienyt Luckyn meren rantaan ja heitellyt palloheittimellä korkeisiin aaltoihin, eikä ole ollut mitään vaikeutta.
Itse koe näytti simppeliltä. Siis Luckya ajatellen. Kakkosmarkkeeraus veden yli siten, että linnut jäi n. 2m maihin. Väliin jäi pieni 'saari'. Seuraavaksi ohjaus veden yli matalalle kivelle. Matkaa kivelle oli mitattu 52m. Tämän vuoksi oli oikealle olevaan pikkusaareen laitettu häiriölintu. Vesiohjaus  matkalla oli joitakin kivikkoja. Tuuli suoraan edestä rantaan.  Siirryttiin n. 10m oikealle, josta lähetys hakuun jossa 5 lintua, variksia sekä lokkeja.

Kyynärsauvoja ulkoiluttamassa ;)


'SEURAAVA' kuului, ja en ollut oikein mukana, että Luckyn ja Kummitädin vuorohan se sit oli! 
Yhtäkkiä ne tuli voimalla mun ohi =D Ja Lucky ei noteerannu mua MITENKÄÄN! Vinha tunne!
En päässyt kovin lähelle, ja näin vaan Luckyn  kun se meni rytisten viimeksi heitetylle. Palautti maita pitkin...grrrr...Sitten lähetys toiselle, ja hyvin muisti. Sain kuulla, että luovutukset oli nättejä. 
Olimme ennen koetta koepaikalla keskustelleet ja miettineet Kummitädin kans, et kuinka kannattaa Lucky lähettää ohjaukselle. Kummitäti ajatteli ensin lähetttä viistosti vasemmalle ja sitten ohjata oikealle. Mutta minusta näytti siltä, että tuuli kuitenkin suoraan linnulta, etten uskonut häiriön vaikuttavan Luckyyn. Mutta sanoin, ettö saa ihan itse päättää miten lähettää, sillä hänhän se ohjaaja on ja luotin 100% Kummitätiin.
Yllätyksekseni Kummitäti päätti lähettää Luckyn suoraan litteälle kivelle =) Ja oikeassa kohdassa tuki 'ETEEN'-käskyllä, eli juuri kivien ylityksissä. Hyvin otti ohjausta Lucky. Sen oikein näki! 
Ja niin hyppäs Lucky kivelle valtavalla ponkaisulla, ja hetken harkitsi miten sieltä tulisi alas =D Ja niin se sukelsi =D Lintu suussa =D Luovutus oli nättiä. 
Sitten ohjaus sille häiriölinnulle. Meni sinne vauhdilla, ja hetken etsittyään löysi lokin ja alkoi hieman 'nyppiä' sitä!!! Mun sydän pomppas, et ei HEMMETTI!!! No, Kummitäti vihelsi ja Lucky lähti tuomaan...Luovutus nätisti.  
Siirtyivät sitten hakuun. Minä lähdin minkä kepeiltäni pääsin sinne toista kautta. Ja kun pääsin näkemään, tuli kaksi toimitsijaa sanomaan, että 'Se on sitte varma ykkönen' ja minä siihen että 'jaa-a, vielä ei ole koe ohi'.  Yksi lokki oli jo tullut. Sitten varis. Ja SITTEN LOKKI, jota alkoi mällätä n. 15m Kummitädistä!!!! Mulla sydän meinas pysähtyä!!!! Tuomari tarkasti lokin ja antoi sen sitten Kummitädille....ja KOE KESKEYTETTIIN!!! Ei saamari sentään!!! Mikä PETTYMYS!!!!!
No Lucky sai noutaa jäljelle jääneet lokin ja variksen, ja ne tuli täydellisinä sieltä, ei mitään jälkeä kummassakaan!!! 

Siitä tuli sitten NOLLA = 0 !!! Miten KOVAA mua harmitti ja harmittaa vielä kovempaa Kummitädin puolesta!!!!!!!! Kakkonen vähintään oli lähellä ja joidenkin mielestä ykkönen...

Sain sitten kuulla, että Lucky oli käyttäytyny ennen koetta jo lokin  kans pyöritellen...just...eli stressannu jo ennen koetta. Voi paskelin paskeli! 

Jäätiin odottamaan palkintojen jakoa, ja siellä moni tuli harmittelemaan...
NO, joku stressi Luckylle iski...



Koko kotimatka sitten paloiteltiin porukalla autossa koetta ja tapahtumia. Kotimatkalla Lucky vielä oli oksentanu autoon...=( mikälie pahoinvointi. Ikinä ennen ei ole Lucky oksentanu autoon...
Ja vielä eilenkin kun mentiin porukalla pitsalle, niin mietittiin ja mietittiin. Sanoin, että syynä on liian vähäinen riistakontakti osittain viime aikoina (Pomarkun kokeessa viimeksi lokakuussa 2014) , ja sitten sille tuli joku ihme mielenosoitus kun oli joutunut kuuntelemaan Rakasta Kummitätiään erilailla kuin muuten, tarkoitan että joutui tottelemaan eikä vaan hömpöttää...mene ja tiedä. 
Riistoista lokit on sille jotenkin niin 'jänniä', ollut aina...Varikset ei koskaan aiheuta mitään. 

Nyt sitten vaan eteenpäin! Ei tässä muu auta! Toivottavasti Kummitäti vielä joskus suostuu ohjaamaan Luckya kokeessa =)

Wednesday, June 3, 2015

SAIKKUSARJA osa 4, KUNNIA kirjoitus Lucky Teamiläisille...

Luckyahan en ole pystynyt ulkoiluttamaan itse ollenkaan koko 7 viikon aikana...ja se on ollu
todella vaikea aika minulle henkisesti, todella.

Luojan kiitos Ystäväni sanoi, että perustaisin  suljetun Lucky Team ryhmän Facebookiin <3 Ja sen kautta siten olenkin viikottain pyytänyt teamiläisiä 'varaamaan' lenkkiajat. Kepohan on aina arkipäivisin reisussa pois kotoa monen sadan kilsan päässä, ja vain viikonloppuisin kotona.
Kepo on muuten aina viikonloput lenkittänyt Luckyn kunnolla n. 3.5km mettälenkeillä ja 'ryck och slit'- lenkeillä.



Koiran hoito on ollut minulle suurin huolen aihe koko saikun aikana. Vaikkakin suuri helpotus on ollut se, että asumme Kvarnhällissä jossa koko piha on aidattu ja olen voinut päästää Luckyn ulos ovesta. Luckyhan menee kyllä pissulle (käskystä) muttei tee isompia asioita omaan pihaan.
Olen syvästi kiitollinen tälle Lucky Team porukalle...niin syvästi. Ovat tulleet ja vieneet Luckyn omien kiireidensä lomassa tunnin lenkeille joka päivä!  Kaikenlisäksi olen Luckyn ansiosta saanut nauttia näiden ihmisten ihanasta seurasta, ja saanut tuntea suurta huolenpitoa ja välittämistä, aidosti.
Elämän ohjeitakin olen saanut roppakaupalla...sellaisia neuvoja, joita ei saa kun elämä on hektistä työn ja arjen suorittamista, kun ei ole aikaa...Olen saanut tavata ihania ja aitoja ja välittäviä ja elämälle nöyriä ja VOIMAKKAITA ihmisiä.  Ilman tätä onnettomuutta en olisi koskaan saanut kokea tällaista.  Kiitos siitäkin, että katkaisin jalkani ja sain Luckyn  ansiosta tällaisen elämän opetus jakson! Olen ikuisesti kiitollinen näistä avuista ja toivon, että saisin tämän avun antaa kiertoon!

Olen joutunut onnettomuuteni myötä myös nöyrtymään...nöyrtymään sillälailla, että olen osannut antaa Luckyn toisen ohjattavaksi nomessa. Tajusin sen jossain vaiheessa, että en voi olla niin itsekäs, että koirani pitäisi kärsiä onnettomuudestani.  Kärsiä sillälailla, ettei pääsisi toteuttamaan sitä mihin se on luotu: tekemään töitä noutamalla. Jos olisin tiukasti pitänyt kiinni omista hyyyyvin tiukoista periaatteistani koiran ohjaajana, olisin tylsistyttänyt työtä rakastavan koirani. Terveenä olen ollut vain minä ja vain minä ainoa ohjaaja Luckylle.

Jotain joskus pikkujuttuja tehnyt omassa puutarhassa (kepo vieny dameja pitkin Kvarnhälliä) kun olen istunu paikalla. Ihan vaan, että pysyy 'käynnissä'. Olen vaatinut tiukasti sivulle tulon luovutuksen jälkeen ja tottelevaisuutta tarkasti suoritusten väleissä.



Kysyin jo jokin viikko sitten Luckyn Kummitädiltä, että haluaisko hän startata Luckyn kanssa nome B kokeessa. Kummitäti on harrastanut nome B:tä jo melki 30v ja hänellä on ollut yksi käyttövalio labbis uros ja toinen labbis uros jolla pääsi VOI luokkaan asti ja nyt uusi käyttölabbisuros pentu.
Ja hän lupautui hetken mietittyään =) Iso lupaus ja päätös...Tuntien Kummitädin, tiesin että hän todellakin sitoutuu tähän ja samalla aloin sääliä häntä  sillä hän ei tunne (eikä kukaan) oikoteitä Luckyn treenaamisiin . Kunnioitettavaa!



Kummitäti on nyt treenannut Luckyn kanssa joka viikko.  Ilman että olisin ollut mukana, vaan olen jäänyt kotiin ihan siksikin etten ole pystynyt lähtemään mukaan.  Hän tehnyt johdonmukaisesti eri asioita tottelevaisuudesta eri tehtäviin damien kans ja sitten riistan kans. Joskus on mennyt hyvin ja välillä ei =D Ihan ja juuri samoilla ongelmilla joita mulla ja Luckyllakin on tähän asti ollut.

Nyt sitten tulevan lauantaina Lucky STARTTAA nome b kokeessa!!! The Kummitädin ohjaamana!
Sydämestäni toivon, että palkittaisiin!