Saturday, March 7, 2015

Vuoden 2014 katsaus Luckyn 5v päivänä

Lupasin kirjoitella viime vuoden tapahtumista koosteen jo vuoden vaihteessa, ja se
on vaan jäänyt kun on ollut niin paljon tapahtumia, sekä hyviä että todella huonoja. Eivät onneksi koskenut tätä harrastusta, eikä Luckya. Senverran voin sanoa, että ilman Luckya olisin varmaankin masentunut...on se koira vaan ihmisen Paras Ystävä ja ulkoiluttaja <3 Nyt jo helpottaa =)

Viime vuonna pääsin henkilökohtaiseen ennätykseen Nome b kokeiden suhteen: AVO 2 tulos , vaikkakin olen ollut 'näissä hommissa' mukana jo vuodesta 92 ,  en ole kisannut koskaan ennen Luckya =) (kts.Historia)http://kvarnhallinlucky.blogspot.fi/p/esittely.html
Ettei sinänsä huono, vaikkakin mulla oli kyllä tavoitteena siirtyä täksi vuodeksi VOI luokkaan.
Ja kuten aiemminkin olen kirjoittanut ja sanonut, niin koirasta se ei ole kiinni. Vaan minusta.


Viime vuoden kohokohtia oli tietenkin metsästykset Hyvän Ystävän kanssa,  nome b kokeet ja koulutukset huippujen kouluttajien kanssa.

Tomi Sarkkinen kertoo meille 'vitsin' =)

Ensimmäinen koulutus oli Sarkkisen Tomin opeissa. Olin kaameen 6 viikon flunssan loppusuoralla (jos nyt näin voi sanoa) antibioottien kera Maalahdessa Luckyn kans. Siellä tuli esiin hyvin ongelmat
jotka Luckyn kans oli: pysäytys ja siitä nopea kontakti...sitä on sitten yritetty hioa, välillä onnistuen ;)
Lucky kun tahtoo selvittää asiat ite, eikä sitten kuuntele minua. Nih...yhteistyö!!! Ja Johtajuuuuus!!!
Ei pidä lusmuilla Luckyn kans, vaan se vaatii tiukan ja määrätietoisen ohjaan.piste.

Sitten oli Paapun WT-kurssi. Se oli kyllä tosi hyvä, vaikkakin Lucky vaikutti olevan ikäänkuin kyllästyny koko hommaan. Viretaso oli tosi huono. Johtajuuuuuuus!!! Siis tekihän se tosin kaikki tehtävät, mutta ei todellakaan Luckymaiseen tapaan, vaan...löysästi.

WT kurssilla


Vappuna oltiin Kulteen kennelin http://kvarnhallinlucky.blogspot.fi/2014/05/vappu-kulteen-kennelin-jarjestamassa.html järkkäämässä huippu koulutus päivillä. Valkosen Esa meitä ekaks koulutti, sitten oli Antti Honkarinta. Molemmat aivan super huippuja! Ja niin huippu hienosti järjestetty kennel tapaaminen!!!Kiitos Kulteen kennel kun saatiin osallistua!

Hmmm...okei!

Valkosen Esa teorioi meille

Kulteen kennelin perustaja Petri Paavola
 'näyttää koirille mallia 'kuinka hypätään aidan yli!

Lucky noutaa

Sitten oli Nome Juhannus! Aivan huippu juttu! Laukaan http://www.tupaswilla.fi/saunat/mahtisavusauna
Jossa saimme koulutusta  eka päivä Janne Lähteenarolta, toinen Steff Bollenilta, ja  kolmas päivä Piki Silvennoiselta. Muumivaunu oli kovassa käytössä =D

Sitten saatiin kunniakutsu Hyvän Ystäväni kennelin järjestämään Derbyyn suuntautuvaan koulutukseen 'häiriö-avustaja  koiraksi'. Koluttajana oli huippu Miso Sipola:
Uhmattiin sää jumalaa, kun salamat leiskui ympärillä ja vettäkin tuli. Lisäksi oli lämpöäkin lähellä +30...


Mison koulutus

Tämän jälkeen treenattiin ja treenattiin...Sitten startattiin nome b kokeessa Närpiössä:
Ja saatiin elämäni paras tulos: AVO 2 !!!!!!

Sitten oli kuumaa (liian kuuma kesä) ja treenattiin satunnaisesta ja starttattiin kuuluisassa


Sitten oli pari kyyhkyjahtia ja lopuksi Esa Valkosen koulutus Maalahdessa:

Ja LOPPU 'HUIPENNUS' Pomarkun nome koe =(


Ja näissä väleissä lenkkejä paljon Degerillä (joka viikonloppu vähintään) :


Sitten vielä Valkosen Esan koulutus Maalahdessa:



Ja yksi blogaus oli jäänyt tekemättä (johtuen näistä isoista henkilö onnettomuuksista),
oli Itsenäisyyspäivän treenit Laukaassa Piki Silvennoisen johdolla. Ja saatiin huippu 
majoitus ja seura Anne Naukkarisen ja Petri Paleniuksen luona. KIITOS!
Sinne tuli vieraiksi Hietikot (Vesa Hietikko on nome tuomari ja hänellä on Luckyn jälkeläinen)
ja saivat nähdä Luckyn työskentelyä ja olivat taas vakuuttuneita Luckyn kyvyistä =)

Tämmöinen vuosi oli Luckylla ! 
(saattaa tulla lisäyksiä ja muutoksia vielä...)

Monday, February 9, 2015

Noniin...eiköhän aloiteta jo uusi kausi, 2015

Pikkusen selityksiä miksen ole kirjoittanut hetkeen, on se että mm. työkuvioni muuttuivat yllättäen.
Menin toiseksi yrittäjäksi isompaan keittiöfirmaan ja sitä rataa on sitten kaikki vapaa-aika mennyt pelkästään metsissä ulkoiluun ja lapsenlapsen kanssa seurusteluun. Kun pyöritin firmaani kotoakäsin viime vuoden, oli aina helpompi kirjoitella välillä ja myös treenailla päiväsaikaan.



Nyt sitten menneenä lauantaina olimme ihan ensimmäisissä yhdistyksen järjestämissä nome-toko treeneissä. Odotin, että Lucky olisi täysapina kun siitä on niin todella pitkä aika kun viimeksi oltiin minkäänmoisissa yhteistreeneissä...jaa-a nehän olikin Laukaalla Itsenäisyyspäivänä.  Empäs ole 'muistanut' kirjoittaa sieltä mitään...HÖH ! No nyt alkaa sit tämä hyppiminen asiasta toiseen...ei vaan nyt tästä lauantaista:

Kepo oli tehny kukonlaulun aikaan lenkin Degerillä...niin..pimeellä. Mua ei huvita lenkkeillä aamuisin mettäs pilkkopimeellä ilman otsalamppuakaan! Ja kun Kepo herää silloin, niin menköön =D Kuhan ei taita jalkojaan siellä pimees! Se on semmonen 3,5km lenkki.

Tämä kuva on otettu 'ihmisten aikoihin'  niin että näkeekin jotain =D
Kepo siinä kuvaa Degeriä =)


Ihme siististi Lucky sitten käyttäytyi heti alusta saakka. Pidin mielessä Valkosen Esan opettaman 'tempun' miten ei Lucky saa haistella maata, vaan että het otetaan koira sillai haltuun, että 'Nyt tehdään muuten töitä, eikä etsitä tyttöjä!'.

Luckya kuskataan isolla huoltoautolla treeneihin =D


Nyt olikin porukkaa paljon treeneis. Me oltiin sit Marjon kilpailevien ryhmäs. Meitä tais olla 8 koirakkoa rivissä. Ensiks ihan normi luoksetuloa koira rivistä ulospäin ohjaajan luo, vuorollaan.
Sit luoksetuloa siten, että koira vietiin rivistä  itsemääräämän verran istumaan, ja ohjaaja käveli rivin läpi ja kutsui koiraa. Eli koiran piti juosta rivin läpi ohjaajan luokse.
Seuraavaksi vietiin kaikki oma dami samaan suuntaan, itsemääräämän matkan verran. Ja linjallle lähetys. Se muodostui vaikeaksi monelle, kuten Luckyllekin. Ohjasin kyllä omalle, mutta lähti sit sille damille jonka kouluttaja oli vienyt takaisin kun edellinen koira oli ottanut väärän...nyt näin jälkeenpäin sen olis voinu estää siten, että oltais kaikki käännytty koirien kans niin ettei ne olis nähny sitä palautusta. Mut ei sit siinä hokattu.
Seuraavaksi parityöskentelynä kakkosmarkkeeraukset..ja NE muodostui Luckylle vaikeaksi! Ollaanhan me toki kakkosia tehty, mutta että toinen koira sai nouta ensiksi ja tietenkin se oli se viimeksi heitetty, niin Lucky ei meinannu millään tajuta, et se oli jo noudettu! Kaks kertaa lähetin, vaan ei...No...menihän se sitten ite sille toiselle, mutta siis ei tajunnut lähetä heti.
Sit tehtiin niin, että damit heitettiin taas, ja sit me käveltiin heittojen ohi toiselle puolelle, ja lähetettiin ne siis toisesta suunnasta. Samoin siinä Luckya hämäs se, että TOINEN koira oli jo noutanut sen toisen =D Nyt, nyt pitää kyllä treenata tuotakin! Niin siis pitäis olla se toinen koira...

Sunnuntai aamu  8.2.2015 Degerillä klo 9...

'Pikkudegeri' sunnuntaina...

Lucky tyttökaveri Iltsun kans juoksentelemas Degerillä 
sunnuntai aamupäivällä =D






Thursday, January 8, 2015

Terveisiä vanhoille tutuille...puhelu lankapuhelimeen!

Olin jo menossa nukkumaan pikku flunssan poikasen saattelemana, kun yhtäkkiä lankapuhelimme soi...Siihen enään harvoin kukaan soittaa, ja hätkähdin.

Vastasin puheluun ja siellä oli hämmästynyt, mutta tuttu ääni todella kaukaa menneisyydestä:
Merenkurkun Noutajien perustamisen aloittaja, perustajajäsen ja myöskin ensimmäinen monivuotinen Pj !
Hämmästynyt hän oli siksi, että oli valinnut vahingossa minun numeroni toiselle tarkoittaman sijaan.
Mutta samantein oli iloinen tuosta 'töppäyksestä' että saikin puhua vanhan tutun kanssa =)

Hän, P.S, oli kuten aina ennenkin hyvin kiinnostunut yhdistyksemme tapahtumista ja kehityksestä.
Kerroin yhdistyksen olevan erittäin elinvoimainen, ja että vanhoja patuja sekä uusia on mukana remmissä innokkaina.

Ylemmässä kuvassa minä, Kepo ja Oscar 1994.
Alempi kuva on Kepon ja minun järjestämältä kesäleiriltä 1995.
Vauvalla päällä ompelemani 'nome-vaatteet' =D


Haluan kertoa tästä puhelusta blogiin siksi, että P.S silloisen vaimonsa kanssa on itseasiassa saanut minut tähän nome harrastukseen vuonna 1992 ja vieläkin olemme innostuneina mukana!
Kiitin häntä siitä =) Heiltä oli kauttarantain meille tullut ensimmäinen koira, kultainen noutajapoika Oscar.
Sellainenkin voimakas persoona on P.S , jota mielellään muistelemme vanhojen harrastajien kanssa...

Kerroin hänelle, että viikko sitten ollessamme Kepon kanssa lenkillä näimme Wärtsilän ison kuorma-auton, ja Kepo heti muisteli MKN:n 90-luvulla (nyt en muista oliko se -95...vai 96?) järjestämää SM NOME kisoja jonne P.S järjesti noita kuorma-autoja, ja kaikki oli niin mahtipontista kun noilla kuormiksilla siirrettiin tavaroita ammattimaisin ottein =)

Alemmassa kuvassa SM Nome 
Merenkurkun Noutajien järjestämä illallinen.
(olin siellä sihteerinä)
Ylemmässä kuvassa Oscar ja minä.

P.S kyseli, että mitä minulle kuuluu harrastuksen parissa. Kerroin Luckysta, ja että olen onnellinen
kun olen saanut sellaisen koiran joka minua on vienyt eteenpäin tässä haastavassa lajissa, ja kerroin myöskin ettei aina ole mennyt ihan nappiin, niin hän sanoi että siinähän se tämän harrastuksen suola onkin! Kun sekä koiran että ohjaajan on opeteltava yhdessä, ja kuinka todella suuri merkitys ohjaajalla on, sanoi P.S. Heillä kun on ollut monen monituista käyttövaliota, niin hän tietää mistä puhuu ;)

P.S lähetti terveisiä vanhoille harrastaja tutuille ja Kepolle tsemppiä rankkaan työhönsä (on itse eläkkeellä melki samoista hommista), ja minulle kovasti treeni intoa kesän kokeisiin, sanoi että vielä on hyvää aikaa tehdä Luckystakin KVA ! (huh...)

Kiharani Emris Cartouche ja kultsumme Goldgingers Wild Touch 1997.

Monday, December 29, 2014

Ja Paskat...kohti Uutta Vuotta 2015!!!


Harvoin kiroilen, mutta nyt voin sanoa, että Paskojako millään on väliä vaan NYT kohti Uutta Vuotta! Olen aina ollut varovainen tavoitteiteni kanssa, vaikka sisimmässäni  on ollut aina luokka per vuosi, vaan näin ei ole mennyt....

Vuoden 2014 olen osallistunut seuraavien huippukouluttajien koulutuksiin:
Tomi Sarkkinen x2
Esa Valkonen x2
Piki Silvennoinen x2
Janne Lähteenaro x1
Stef Bollen x1
Antti Honkarinta x1
Miso Sipola x1

Lisäksi :
Yhdistyksen wt-koulutuskurssiin  jonka veti vanha kaverini ja todellakin osaava Barbro Fagerholm.


Teen siis  vielä katsauksen koko vuodesta 2014  ja mihin tähtään tulevana  vuotena!


                                               NYT KOHTI UUTTA VUOTTA 2015 !!!






Sunday, November 23, 2014

'Ei tämä ole aina Ruusuilla tanssimista'- Esa Valkonen

Olipa lohduttavaa kuunneltavaa...Esa avas mun 'solmun' tähän hommaan.  Onhan tässä mennyt
melkein 2kk tähän murjottamiseen. Vaikka viimeksi kirjoitinkin, että kyllä se siitä...ei se vaan niin menny mun kohdalla.  Oon ollu niiiiiiin pettyny tuohon koiraan, että en oo jaksanu tehdä yhtään mitään..en...en yhtään mitään. Ja loppujen lopuksi ihan hyvä niin, sillä jos olisin lähteny tekemään jotain, niin olisin ollu aivan liian kiukkuinen, ja silloinhan EI pidä treenata. Ollaan pelkästään lenkkeilty ja sen yhteydessä vaadittu tottelevaisuutta hihnassa ja vapaana. Kuntoa ollaan pidetty vain yllä, ei mitään nostatuksia eikä löysäilyäkään.

Olin tähdänny tähän  Esan koulutukseen kuukauden verran. Tiesin, että saan häneltä apua.
Esalla on ihanan ystävällinen, mutta ah niin tiukka suhtautuminen koiran kuuliaisuuteen =)
Ja tämän luonteenpiirteen olen huomannu muillakin huippukisaajilla olevan: ystävällinen, rauhallinen, ei hässäköidä (tarkoitan, että kaikki turhat liikkeet on poissa),  mutta tajuttoman nopea räjähdys jos koira tekee virheen (tarkoitan tottelemattomuus virheen) ja vaativa oikealla tavalla.

Hankin  Back on track  koiranloimen tätä viikonloppua varten. Kerron siitä kokemuksia sitten jossain vaiheessa enemmän. Loimi oli nyt ekaa kertaa päällä. Aika monet nomea harrastavat käyttävät tätä loimea ennalta ehkäisemään lihasvaurioita, kun koira joutuu olemaan paikoillaan kylmissä olosuhteissa. Olen ollu aika skeptinen loimen suhteen, mutta kyselin muilta kisaavilta ja yhdeltä innokkaalta metsästäjältä kokemuksia. Ostin sen nyt sitten.


NONIIN, itse Esan koulutuspäivään:
Harmikseni en sitten ehtinyt näkemään aloittelijoiden ryhmän treenejä =( Siellä kun oli mukana Luckyn tytär Adakin.

Esa Valkonen, Euroopan Mestari! 


Meitä oli 7 meidän ryhmässä.
Esa aloitti siten, että otti jokaisen erikseen testattavaksi. Meidän vuoro oli 5.s. Lucky odottaessa onnistui löytämään tyttöpissun ja leuat vaan väpätti ja kuola valui....Ja muuttui fleguksi, ja alkoi vaan lytätä nenää maahan. Tiesin jo siinä vaihees, ettei Lucky lähde töitä niinvaan tekemään, vaan tulee 'metsästämään' narttuja...mulla alkoi jo kiehuttaa =(
Sitten olikin meidän vuoro. Sanoin Esalle heti alkuun, että tästä ei nyt tuu mitään sillä Luckylla ei ole metsästysmoodi päällä vaan nartut on mielessä. Ja näkihän Esa sen toki ite heti. Käski mun jättää
Lucky istumaan ja me siirryttiin n. 2m siitä sen eteen. HETI kun Luckylla meni pää edes sivuille (niin nenä vaan nuuskutti ilmaa) niin siihen puututtiin ja todella kovaa ja nopeasti! Eli Esa sanoi, että NYT tehdään sille selväksi, että tänne on tultu töitä tekemään!  Heti kun Lucky katsoi mua, niin kehuttiin selkeesti. Siinä meni tovi. Lucky kun yritti jatkuvasti laskea nenä maahan tai katsella sivuille.
Sain kytkeä sen, ja siirryttiin lähetyspaikalle aidan eteen.
Tuli ykkösmarkkeeraus, ja tarkoitus oli että Lucky hyppää aidan yli ja noutaa ja myös palauttaa aidan yli. Noniin...ekan lähetyksen jälkeen meinas yrittää kiertää. Sain pysäytettyä ja Lucky takas sivulle.
Uusi lähetys. Siirryin pikkusen lähemmäksi sitä aitaa. Lähetin ja niin se hyppäs yli ja samalla sanoin sille 'hyppy'. Ja  joooooo...menihän se sinne damille, mutta alkoi haistella maata...ja jopa MERKKAS sielä!!! Molemmat sekä minä, että Esa huudettiin...ei auttanu. Juoksin sinne ja kytkin ikävästi Luckyn ja näytin sille sen damin. Juostiin yli aidan hypäten takas lähetyspaikalle.
UUSI lähetys. Ja menihän se =) Teki töitä kun keran näytettiin sille että töitä oli tehtävä!!!
Sain sen palauttamaan yli aidan ite 'ohjailemalla' sitä itse liikkuen.

'Niin, missä ne tytöt on?'


Seuraavaksi oli jokaiselle erikseen tälläinen tehtävä:
katsottiin kuinka 'metsästäjät' liikkuivat pienen saarekkeen kohdalle ja ampuivat siihen. Damit oli
jo laitettu sokkona siihen. Sitten 'metsästäjät' siirtyivät poispäin ja ampuivat launcherilla ykkösen.
Lähetettiin koira sille markille. Ja sitten kun se oli suoritettu, niin ohjattiin sille 'ammutulle'.





Jep, Lucky nouti mallikkaasti ja ihan metsästi nätisti sen markkidamin. Sitten ohjasin sen sille ammutulle, ja vislasin pysähdyksen ja samantein paikallistamisvihellyksen. Niin...niin sen tarkoitin ja niin Lucky teki. Eli ei pysähtyny ja ottanut muhun kontaktia kuten tietenkin olis katsojien ja Esankin mielestä olis pitänyt tehdä. En sitä heti tajunnutkaan...No koska Lucky ei pysähtynyt silloin, niin Esa päätti tehdä Luckylle pysäytystreenin heittämällä sille yhden damin n. 5m päähän oikealle. Sanoi, että samantein kun olet lähettänyt niin pysäytä. No niin Lucky teki. Kutsuin luokse ja tuli toinen heitto vasemmalle. Sen sai sitten noutaa. Ja heti perään sen kielletyn damin. Mutta Luckypa ei uskaltanut heti lähetä sitä noutamaan, sillä se oli just ollu kielletty. No nouti sitten kun Esa sen heitti uudestaan.
Ja kun sitten juteltiin Esan kans tehtävän jälkeen, tajusin että MINÄHÄN olen opettanut ihan ITSE Luckyn tekemään omassa pihassa niin, että olen lähetettyäni Luckyn ohjaukselle ja oikeassa kohdassa pysällysviheltäny sille merkiksi että SIINÄ, enkä ole sitä sitten vaatinut ottamaan muhun katsekontaktia, VAAN samantein paikallistamisviheltäny sille. JUST!!!! MINÄ IHAN ITTE!!!
No siis tekihän Lucky sen sitten OIKEIN, kuten olin opettanu sen! HÖH....siinä mulla nyt on taas tekemistä...Ja tää nyt olis pitäny olla mullekin jo tähän mennessä itsestään selvää, mutta kato ei niin ei. Voi mua...ISO PEILI MULLE NYT JA HETI!

Odotusta tehtävien välissä...Lucky istuu tuolla yksin.




Nojaa...

                                                Sitten tuli kolmelle koiralle yhteistreeni.
Minä ja Lucky tuossa taempana.


Luckylle heitettiin muistidami yhden kuusen kohdalle. Ja käännyttiin siitä pois. Ja lähetin sokko ohjaukselle toiseen suuntaan ojan yli. Siinä näki, että Lucky taas metsästi kunnolla. Palattiin siihen kohtaan josta nähtiin muistidami pudotus. Lähetin, ja Lucky lähti löyyyyysästi sinne. Oli tekevinään töitä, kunnes näin ettei nyt muuten tee TÖITÄ vaan etsii narttua!!!! Juoksin Luckyn kiinni ja hihnaan ja napakasti takas lähetyspaikalle ja sain lähettää uudestaan ETEEN-käskyllä. Ja niin meni ja vauhdilla! Voihan ny!!!!!! On se  semmonenkin!!!

Sokko-ohjaus


Muistidami lähetyspaikalle siirtyminen.


Seuraavaksi sitten kaikki riviin. Kuunteluoppilaatkin joka väliin. Ja lähdettiin Walk Uppia tekemään.
Kerran siinä Lucky KARKAS takakautta UROKSEN luo!!!! Sain sen kiinni korvista! Loppumatkan seuraskin ihan ok, ei täydellisesti. Edisti...taas pitää tämäkin palauttaa sen mieleen MITEN SEURATAAN Walk upissa! Hienosti kyllä suoritti oman noutonsa. Luckylla on kiva markkeeraustapa tuossa =)



Lopuksi sai porukat kysellä kaikkea Esalta. Ja siinä se lohduttava lause sitten tulikin:
'EI TÄMÄ OLE AINA RUUSUILLA TANSSIMISTA' , että jokaisella jopa huippukisaajillakin
on kaikenmoisia vaikeuksia, joita sitten vain treenataan pois. Kiitin Esaa näistä sanoista <3




                    Juu..ei ole ruusuilla tanssimista, vaan välillä jopa lumessa rämpimistä =D


Niin..... =)

Monday, October 13, 2014

Viikko epäonnistumisen jälkeen...


Elämä jatkuu...kaikesta huolimatta ja talvi on tulossa =)

Kovin  olen analysoinut tuota Pomarkun starttia ja tullut siihen tulokseen (kuten aiemminkin),
että peilistä näkee sen syyn.

 Koiralla (ainakin Luckylla) on yleensä joku vietti korkeimmalla, ja kun Luckylle tulee se metsästysvietti päälle, on sen hallinta oltava vielä tiukempaa. Lucky vaatii kovan ohjaajan. Siinä ei mitkään 'pikkupyytelyt' riitä.
Ja en tarkoita fyysistä väkivaltaa, vaan tiukkaa käskytystä ja vaatimista että kuuntelee. Niin...
ja niin olen tehnyt  aina ennen muita koestartteja. Nyt en niin tehnyt...muutaman neuvon mukaan.
Mutta ihan turhaa tässä on muutamia neuvoja syytellä: minunhan pitää koirani tuntea!  Mutta tulipa kokeiltua =) Ei sovi Luckylle =)


Meillä ei ole suinkaan Luckyn kuumuminen johtunut kyyhkyjahdeista. Ei, sillä en usko kahden kyyhkyn noutamisen tai passissa kertaa kaksi kolmetuntista aiheuttavan sille mitään ongelmaa kokeeseen. JOS oltais oltu useammin, niin olisin ehkä nyt syytelly sitä, mutta ei tässä tapauksessa.
Kuumunu Lucky on tässä puolen vuoden aikana useinkin...tahtoo niin heti heti ja ihan heti tehdä töitä!
Joko se on sitä, että olen treenannut paljon, tai sitten olis pitäny treenata vieläkin enemmän?




Puheluita, ja kirjoittelua minulle suoraan aiheesta on tullut paljon tämän viikon aikana. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että Lucky tarvitsee vahvan johtamisen eikä yhtään mitään muuta. 

Jännää vaan, että olen Facebookista viikon aikana lukenut useamman kuin parin kokeneen kokeita ja metsästystä harrastavan kirjoitelleen, että heidän koiransa eivät käyttäydy kokeessa  kokeen vaatimalla tavalla kun metsästyskautta on takana...Ja useimmat näistä tyypeistä ovat harrastaneet pitkään voi-luokan kokeissa ja  monella koiralla. Eräskin sanoi minulle, että seuraavan koiran hankkii vain koekoiraksi ja pitää nuo muut sitten metsästyksessä, sillä on niin kyllästynyt tähän toistuvaan ongelmaan. Ja sanottiinhan meille siellä Pomarkussakin, jo ennen VOI koetta jossa toimin sihteerinä, että koe tulee menemään nopeeta, sillä metsästyskauden jo ollessa käynnissä moni koira saa nollan tai joudutaan keskeyttämään. Ja näin siellä sitten kävi...oliko sitten syy se vai joku muu.
Minulla ei ole tuollaisesta vielä kokemusta. Toivottavasti ei tulekaan...



SEN uskon, että moni joka starttailee kokeissa, antaa eri vapauksia sitten metsästystilanteissa. Sanotaan nyt esimerkiksi jos tuo Pomarkun pieleen menny ohjausyritys olisikin ollut oikea metsästystilanne, niin mitä väliä sillä nyt olis ollu miten se riista olis sieltä tullu, kunhan olis riista saatu talteen! Aivan sama miten olis siellä kaislikossa hyppiny! Ja semmoisissa tilanteissa koira kun  on saanut itse päättää, niin ohjaappa sitten tiukasti määrätyssä kokeessa, eikä koira saakkaan toteuttaa omaa vahvaa viettiänsä, joka monen metsästäjän mielestä on hienoa katseltavaa...vaan ei kokeessa. Koska kokeessa nimenomaan testataan sitä tottelevaisuutta, ja nimenomaan ohjaustehtävässä. Haussa sitten onkin jo upeeta katsella sitä hirmu innolla ja itsenäisesti työskentelevää koiraa.
Sanoipa minulle aikoinaan eräs monen käyttövalion tehnyt metsästäjä/koekisaava ennen minun ihka ensimmäistä oikeata metsästystä että 'Muista nyt sitten siellä metsästyksessä, että toimit aivan samallalailla kuin olisit kokeessa, ettet anna erivapauksia koiralles, sillä muuten saat kyllä ongelmia kokeissa!'.
'Kyllä mä vielä sulle pokaalin annan =)' 


Eräs analyysi oli meidän epäonnistumisesta, että olisin ollut liian varma helposta kokeesta, että siksi käyttäydyin eri tavalla (henkseleitä paukuttaen) kuin muissa kokeissa. Että pikkujännitys on vaan hyvästä. Sillä ihan totta puhuen, katsoin tuon kokeen olevaan niiiiiin helppo, et olin aika varma nappisuorituksesta. 
NO mistä sen tietää...

Nyt kerronkin miten tämä Luckyn viikko meni...jotenkin tajusi kyllä, että jotain on pielessä. Sillä se on hakenut mun hyväksyntää kaikella tavalla. On ollut erityisen kuuliainen. Ja siis jotenkinhan se tietenkin näkee, että olen ollut ärtyny ja pettyny. Ja tietenkin siksikin yrittää miellyttää. Ei se nyt juuri SITÄ koetta siihen liitä, sitä en tarkoita. Ei koira niin toimi ja ajattele.  Ja tämä nyt Tarkoittaa SITÄ, että näin mun pitäis toimia sen kanssa ENNEN koetta! Ja AINA! Hemputti sentään!!!



Onneksi tämä on vain harrastus, ja se pitäisi olla kivaa, ja onkin =) Ja miten pieni osa tuo koe onkaan koko hommasta =D Paljon kivoja kokemuksia, paljon kivoja ihmisiä, paljon ihania metsälenkkejä, paljon parasta lenkkiseuraa ja paljon onnistumisia ja uuden opettelua ja oppimista jo 22v ajan <3


Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa <3 Kuten saada olla elämänsä ekaa kertaa MUMMI <3


Ja pian on  Kvarnhällissä taas  uusi kevät ja alkaa taas uudet kokeet =)



Monday, October 6, 2014

VIIVA = ohjaaja keskeyttänyt kokeen, Pomarkussa

Niin...viiva. Että näin kävi nyt meillekkin. En meinaa uskoa todeksi, vieläkään. En. Tää on paha uni, ja pian herätään uuteen koeaamuun jossa kaikki menee niinkuin ennenkin.



Käyn tässä itselleni nyt läpi asioita jotka on tapahtunut parin viikon sisällä tiivistäen ihan tuohon koeaamuun saakka. Ihan pakko selvittää itselle mitä on tapahtunu, ja oppia 'virheistä', koska seuraava startti tulee olemaan ens vuonna, ja siellä ei käy enään näin. PISTE.
( tulee taas paljon tekstiä...aika vaikeeta kirjoittaa nyt kun fiilis on nolla, mutta pakko purkaa ajatukset)

Tähän sopii myös sanonta: Ylpeys käy lankeamuksen edellä, sillä olen ollut ylpeä siitä, ettei Luckylla ole tähän saakka tullut nollia tai viivoja, mutta nyt se sitten tuli...viiiiiiiiva. Ja tulee se nollakin sieltä vielä joskus: Pessimisti ei pety, on toinen hyvä sanonta.

Lucky ekassa tämän vuoden kyyhkypassissa.


14.syyskuuta pääsimme ekan kerran kyyhkyjahtiin tänä vuonna. Lucky oli kyllä jo ollut sorsastuksen aloituksessa 20.8 Kummitätinsä ja -setänsä kanssa muutaman päivän, tosin ei ollut päässyt hommiin, joka sinänsä Luckyn kannalta on ollut hyvä= saanut istua passissa monta päivää tekemättä mitään. Sitäkun niin harvoin tulee tehtyä. Samoin kävi tuona 14. päivänäkin. Kolmantena tuntina passissa alkoi Lucky läähättää, vasta, ja yksi pieni inahdus tuli. Muuten meni hyvin, meni jopa maate välillä.
19.9 päästiin uudestaan kyyhkyjahtiin. Istui kyllä rauhassa, mutta tikkana. Pääsi noutamaan kaksi kyyhkyä, ja toisesta (haavakko) oli tiukka ote, josta huolestuin. Läähätys alkoi taas kolmantena tuntina...
 
Passi selfie =D

                                
Luckyn ohjausta kyyhkylle. Lucky kuvassa käden 'alla'. 

Lucky ja kaverina kiva labukkatypykkä kyyhkypassissa
ojan pohjalla.



Olen treenannut paljon linjaa viime aikoina, sillä yhtäkkiä tajusin, että linja joka on ollut vahva Luckylla aina ennen, olikin yhtäkkiä kokeissa (sekä keväällä, että syksyllä) osoittautunut ongelmaksi.
Ongelma ilmentyi vesiohjauksissa jotka oli n.60m ja n.100m. Lucky teki kokeissa täsmälleen samallalailla: eteni aluksi  2/3 osoittamaan suuntaa, kunnes päätti rantautua (mun kielloista huolimatta) ja suorittaa tehtävän itsenäisesti. Syksyn kokeessa sain Luckyn jopa pysähtymään ja istumaan rannalla (jonne siis itsepäisesti oli uinut), mutta lähti siitä sitten itsepäisesti, saatuaan vainun tuulesta, noutamaan linnun. Toisessa kokeessa oli pikkasen parannusta siinä mielessä, että palautti vettä pitkin. Mutta tuo ohjauksen loppupätkän itsenäinen suoritus pudotti palkintosijaa AVO 2. Tuomariakin harmitti, sillä tykkäsi Luckyn muista osasuorituksista paljon. Eli ykkönen olisi tullut muuten...
Lyhyessä päiväkirjassa onkin sitten selostuksia tuon ongelman ratkaisemiseksi tehtyjä treenejä.

Luckyn riistaluovutus 'ohjauksen' jälkeen 
Närpiössä syksyn kokeessa.

Niin...olin ajatellut tekeväni niinkuin monet muutkin tekevät ennen koetta: viikko ennen koetta ei treenejä muuten kuin tottelevaisuutta. Lucky alkoi torstaina olla levoton ja tein sille 4.llä pallolla haun omaan pihaan pilkkopimeään. Ajattelin, etten heittele yhtään. Sai siinä käyttää tosissaan nenäänsä. Se oli kaikki mitä tein viikolla ennen koetta. Sillä 'kenraali' harjoituksissa riistoilla viikko sitten sunnuntaina Lucky oli kuin unelma! Olin onnellinen!!! Ajattelin, että nyt on kaikki niiiin hyvin kuin vaan olla ja voi! Ei muutaku kohti Pomarkun koetta jonne pääsimme vain sillä edellytyksellä, että olimme siellä talkoohommissa. Ilmoittautuneita oli 30 ja kokeeseen otetaan vain 15. 

Lucky tapansa mukaan kun aloitimme vaunun pakkaamisen alkoi täpistä ja yritti hypätä autoon, eikä poistunut vaunusta, päästessään sinne livahtamaan, kun pakolla. Niin täpinöissä kun tajusi mitä on tapahtumassa...

Oltiin perillä Pomarkussa joskus yhdeksän mais. Kepo jäi laittaan vaunun kuntoon ja me Luckyn kans lenkille pimeeseen. Käyttäytyi todella rauhallisesti. Ajattelin edelleen, että tästä tulee hyvä.
Kepolla väsy, kun oli ajellu ristiin rastiin Suomessa työn puolesta, eikä jaksanu edes saunomaan. Minä vain piipahdin saunas ja sit nukkumaan. Yö meni hyvin...siis eka yö...Vieressä kohiseva koski  oli kuin tuutulaulua =)

Lauantaina aikainen herätys ja Kepo kävi aamulenkin Luckyn kans. Minä varustauduin VOI luokan sihteeriksi. Ihan mahtava homma pitkästä aikaa saada sihteröidä VOI luokassa. Koepaikka oli n.20km päässä keskuspaikasta ja paikalla piti toimitsijoiden olla klo 7.30.Lucky jäi vaunuun ja Kepo lähti ALO luokkaan venemieheksi. Voi luokassa tuomarina oli sama joka tuomaroisi Luckyn Avossa seuraavana päivänä. Voi luokka meni todella nopsaan, sillä vain 2/13 sai palkinnon, muut valitettavasti 
saivat joko nollan tai viivan. 
Voi luokan ohjaus. Riista oli tuossa missä oli kaksi koivua lähellä toisiaan ja koira on pikkasen siitä vasemmalla. Häiriömarkki oli n. 30m ohjausriistasta.

Koe ei ollut minusta erityisen vaikea, mutta yliohjauksessa häiriömarkkeerauksen kanssa teetti ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Juu...näin siinä samalla mitä tulee tehdä kun treenaa. Koira josta tuli yhdistyksensä piirimestari Voi 2 palkinnolla suoritti ohjauksen huippu hienosti! Ja ohjauskin tapahtui hillitysti. Koira oli rauhallinen liikkeissään ja teki tasaisen varmasti hommat rauhallisen ohjaajan kanssa hyvässä yhteistyössä.
Koe oli ohi jo klo 13! 
Pääsin siis vaunulle Luckyn luo hyvissä ajoin, ja tehtiin lenkki tutustuen kauniisiin maastoihin päivänvalossa ilman mitään treeniä. Päikkärit yhdessä...Toinen lenkki sit klo 17 jolloin mukana oli damit. Ihan snadit, ja lyhyillä matkoilla , 'kello'-treeni. Ja Lucky toimi rauhallisen varmasti hyvin kuunnellen ohjauksiani. Vitsit ku oli hyvä fiilis! Olin varma, että ykkönen napsahtaa <3
Alo luokka loppui klo 17 aikoihin. 

Alkoi valmistautuminen Illallisiin, joista olin kuullut jo  vuosien ajan. Kaikki jotka olivat tuolla olleet Illallisilla olivat kehuneet Pomarkkua =) Saunottiin nopsaan. Pöydät oli koristeltu kauniisti pöytäliinoin ja luonnonkoristein. Alkuun tarjottiin heti snapsit ja laulettiin Raumalainen juomalaulu yhdessä =) Kerrassaan mukavaa! Maineensa veroinen Illallinen! Hirven ja peuran käristystä muussin kera joka huudeltiin puna- ja valkoviinillä. Onneksemme osasimme  kerrankin lähteä ajoissa nukkumaan, jo klo 23. Pikkulenkki Luckyn kans, eikä mitään hermoilua vieläkään...

Yö oli tosi levoton! Lucky herätteli klo 3 aikaan kaikin tavoin...Ihmettelin  jo silloin...Olin tuonut lokin auton katolle aamua varten, olisko se sitten vaivannu Luckya, joka oli kuunnellut ampumisia vaunusta päivän ajan? Koska mitään muuta hätää ei sillä ollut...
Väsyksisssä herättiin taas aikaisin. Kepo teki aamulenkin, eikä ollut huomannut Luckysta mitään hermoilua. 
Ilmoittautumisen ja aamupalan jälkeen lähdin Luckyn ja Lokin (heh) kans lenkille rantaan. Lucky teutaroi hihnas... Kävi kuumana. Lokki oli jännittävä. Vesinoudot meni oikein loistavasti ja palautukset suoraan käteen 5m rannasta, vaikka aavistelin sen pudottavan rantaviivaan ravistellakseen kylmää vettä turkistaan. Vaan ei ollu kiire ravisteluun =) Sensijaan kuumana kävi kun sai noutaa maasta. En heittänyt kertaakaan, vaan vietiin yhdessä rauhassa, kuten aina ennenkin ennen koetta oltiin tehty. Mutta mietin, olisko pitäny tehdä noutoja enemmän kuin nuo 4kertaa maasta? Hmmm...itse ajattelin silloin, että oli hyvä lopettaa, että virtaa jäisi kokeeseen kivasti. Pelkäsin kuumentavani Luckya...
Kun tulimme autolla Lucky hyppäs auton kalteria vasten täysillä! Ikinä ennen se ei ole tehnyt tuollaista! Näki, että otti kipeetä kuonoon...mutta kiire kiire  oli autoon!

Koepaikalle oli n.3km. Jätin Luckyn autoon ja lähdettiin katsomaan kolmea ekaa starttia.  Meillä oli starttinumero 17 ja eka starttaaja oli nro 14. Väliin tuli vielä yksi, joten aikaa oli hyvin. Koe oli oikein helppo ja mukava mielestäni! Tosin hakualue oli ihan kiinni ykkösmarkkeeraus linjaan ja yksi koira nouti 5m päästä kanin ensiksi ennenkuin lähti markeeraukselle. Seuraavaksi siirryttiin ohjauspaikalle n.15m päähän. Laukaus tuli siirryttäessä ja noin 4m päästä rannasta. Ohjauslokki oli kauimmaisessa löysähkössä kaislatuppaassa. Molemmin puolin linjaa oli tiiviimmät kaislikot. Seuraavaksi oli kakkosmarkkeeraukset linjassa siten, että kauimmainen heitettiin eka tuppaan taakse, ja toinen tuli avoveteen kahden tuppaan väliin vesiohjauksen viereen. Riistoina markkeerauksissa oli tavi ja lokki. Sitten siirryttiin 4m ja oli hakualue lähetyspaikka. Riistoina haussa oli kani, fasaani, koskelo, 2lokkia. 
Vesilinnut oli vedessä kaislikossa n. 25m päässä. Ja fasaani ja kani oli maissa. Kaikki riistat oli tuttuja Luckylle.
Koe alkaa...


Hain Luckyn autosta. Ihan kuumana oli jo sielä! Kävelin eestaas tiellä ensin ennenku mentiin maastoon. Oli pakko ottaa siinä Luckya hanskaan, mutta ei tuntunu auttavan...Koepaikalle oli n. 400m. 
Matka odotuskyltille oli järkyttävää takkuamista! Lucky syöksyi eteenpäin ja minä nappasin hihnasta ja käskin seurata, vaan ei...ihan järjetön kuumuus oli vieny Luckyn järjen! Odotuspaikalla jopa vingahteli silloin tällöin kun kuuli laukauksia. Silloin jo olis pitäny tajuta olla starttaamatta! Vaan en tajunnut! 
Kun tuli huuto 'SEURAAVA' oli Lucky jo ihan atomeissa... Siirtymä koepaikalle oli ihan hirveetä vetämistä!  

Tuomarin käskystä kun otin hihnan pois Luckylta, se oikein teutaroi itsensä siitä irti! Kepo oli videoinu alun...Olin varma, että Lucky karkais jo tuossa vaiheessa. Vaan pysyi paikalla. 
Tuomari sanoi, ettei anna erityistä lupaa lähettää vaan sai ite päättää koska lähetti. Pikkusen pidätin lähetystä, sillä ajattelin sillä näyttäväni tuomarille ettei paikalla pysymisen kanssa ole ongelmia. Eikä ole ollutkaan kuin pentuna viimeks. Lucky lähti ku mylvästi kohti varista, vaan eipä löytäny ja lähti paikalta kauemmas!Tuuli tuli hakualueen suunnalta... Siinä vaiheessa jo tiesin sen lähteneen hakualueelle. Ja niin vaan toi fasaanin mulle kauniisti ja tyytyväisen oloisena käteen. Eli ykkönen paloi jo siinä vaihees...

Siirryttiin ohajuspaikalle. JÄRRRKYTTÄVÄÄ edistämistä koko ajan! Oli kovan työn takana, että se edes jotenkuten pysyi hanskassa! Siis MITÄ!!! Luckylla kun seuraaminen on ollut nyt niin upeeta ja varmaa viime aikoina! Mun sydän meinas räjähtää!!! Teki jo siinä vaihees mieli keskeyttää, vaan päätin katsoa ohjauksen ja jos se olis menny hyvin, olisin jatkanut, vaikka tiesin jo olleeni vain kolmosessa kiinni. 
Lucky kuumana tuli sivulleni...Lähettäessä näin hillittömän palon sen silmissä! Yritin taktikoida liikaa...lähetin sen tarkoituksenani ohjata se kaislikkoreunaa pitkin ulospäin. Vaan Luckyhan alkoi pomppia ku hullu kaislikossa!!! Tuomari pyysi mua ottamaan Lucky hallintaani ja sain uudelleen lähetysluvan, mutta Lucky EI EDES TULLUT KUTSUSTA POIS !!!! Ei HEMPUTIN HEMPUTTI!!! SIIS MITÄ??? Ei tullut luoksekutsu pillistä luokse???? Ja sekun ei todellakaan ole ollut KOSKAAN ongelma!!! Ei KOSKAAN!!! Aikani siinä hemmetisti pillittäen se sitten alkoi valua luokseni!!! Lähetin uudestaan...vaan EI!!!! Se päätti rynnätä vasemmalla puolella olevan kaislatuppaalle!!! Ja hyppi ku hullu sielllä! Kutsuin pois, ja nyt se jopa kuunteli, ja KÄTTELIN TUOMARIN, että 'kiitos, tämä oli tässä!' Sanoin kaikille ääneen, että en misssään nimessä voinut antaa Luckylle mahdollisuutta palkintoon=riistaan.  Niin APINA SE OLI!!!! 
Tää oli kyllä pohjanoteerauksista pohjimmainen!!!! 

Kun olin kytkenyt Luckyn, se tuijotti mua aivan IHMEISSÄÄN:  Miksi, MIKSI Mamma  en saanut noutaa enään!!! Oikein näki kuinka ymmällään se oli! Tuomari oli kanssani samaa mieltä, että koe ei olisi voinut jatkua enään, ja että tein oikein kun keskeytin sen itse. Todennäköisesti sadaosasekuntia ennen häntä...VOI MIKÄ JÄRKKY TAPAUS!!!!!!Sanoin siinä myös, että NYT todellakin tiedän sen kirkkaan tunteen kun ohjaaja päättää itse keskeyttää kokeen! Ennen tätä olin aina ihmetellyt, että miten ja miksi muut ohjaajat osaavat keskeyttää kokeen. Ei ollut mitään epäselvää...ei...ei niin mitään.
Tuomaria nauratti kun jäin odottamaan koeselostusta. Hän kun ajatteli etten sitä misssään nimessä haluaisi muistokseni. Vaan KYLLÄ. Haluan sen muistutukseksi tästäkin kamalasta kokemuksesta, että NYT tämmöinen homma EI vetele enään! 

Pakattiin auto ja Muumivaunu ja startattiin kotia kohti....Matkalla pysähtyessämme annoin Luckylle vettä ja se heittäytyi selälleen häkissä, vaikka minkäänmoista kiukkua tuon kokeen jälkeen en sille osoittanu..olin vaan ihan kuin se olisi ollut täysin ilmaa! Niin inhotti koko otus! Ja olin pettynyt suuuuuresti! Tiesi kyllä miten oli mut saanut pettyneeksi, ei se tyhmä oo...
Kotiin tullessamme, ei meinannut tulla ulos autosta, ei milllään. Piti mun se hihnan kanssa hakea ja lähti heti kellariin kyyristellen ja häntää roikottaen, enkä silloinkaan ollut vihainen. Vaan päättäväinen mutta rauhallinen. Se ei edes syönyt illalla...Nukkui kuin tukki...
(kuvia ei sattuneesta syystä enään tullut otettua tähän loppuun...)

TÄSTÄ TAAS JATKETAAN!  Periksi ei anneta sanoo PohjalaisAkka! Mutta harmittaa vietävästi, että näin kävi, sillä starttaan vain jos on mahdollisuus saada YKKÖNEN! 

Tänä vuonna siis vain kolme starttia, ekasta hyvä 3, ja toisesta erittäin hyvä 2....ja nyt VIIVA!

Närpiön syksyn kokeesta...